sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Eettisyyttä Itä-Suomen yliopiston hallitukseen


Kiivasta keskustelua aiheuttanut hallituksen esitys uudeksi yliopistolaiksi on parhaillaan eduskuntakäsittelyssä. Mikäli laki hyväksytään sellaisenaan, heikentyy akateeminen vapaus. Yliopistojen hallituksissa tulee olemaan puolet ulkopuolisia, joten heidän äänensä tulee kuulumaan enemmän kuin henkilökunnan tai opiskelijoiden.

Lakiuudistuksen tavoitteet voi lukea opetusministeriön sivuilta (http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/Yliopistolaitoksen_uudistaminen/index.html). Yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämisen varjolla poliittista autonomiaa halutaan vähentää. Tavoitteissa henkii vahvasti ajatus yliopistoista elinkeinoelämän osaamis- ja innovaatiotarpeiden tyydyttäjinä. Mikäli tähän suostutaan, raha vie ja sivistys vikisee.

Uusi yliopistolaki ei kuitenkaan välttämättä ole sivistysyliopiston loppu. Ulkopuolisilla hallituksen jäsenillä voi olla myös paljon annettavaa yliopistolle, jos he eivät ole liiaksi kapeakatseisen bisneslogiikan sokeuttamia vaan katsovat yhteiskuntaa ja maailmaa laajasti, sivistyneesti ja pitkälle tulevaisuuteen. Tällaisia henkilöitä Itä-Suomen yliopiston hallitukseen tulee valita.

Kirkkojen syvän eettinen näkökulma voisi vahvistaa Itä-Suomen yliopistoa merkittävästi. Eettisyys on yksi Itä-Suomen yliopiston strategiaankin kirjatuista uuden yliopiston arvoista, joille kaiken toiminnan pitää pohjautua. Niinpä esimerkiksi Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri isä Heikki Huttunen on hyvä ehdokas yliopiston hallitukseen. Hän toisi sinne monipuolista kokemusta ja asiantuntemusta kulttuurien kohtaamisesta ja kansainvälisyydestä. Maailmanlaajuisen ekumeenisen liikkeen lukuisat yhteiskunnalliset kannanotot osoittavat, että siellä ollaan erittäin hyvin perillä tämän vuosisadan suurimmista yhteiskunnallisista haasteista, joihin myös yliopistojen on pystyttävä tutkimus- ja opetustoiminnassaan vastaamaan.

Lisätietoa Suomen ekumeenisen neuvoston sivuilta.

Ei kommentteja: