Flunssa-aallon päällä ei pitkään surffata; kuume kaatoi minut sänkyyn eilen, eikä tänäänkään ollut ulos asiaa. Huomenna olisi mentävä kaupunkiin, ja viikonloppuna Helsinkiin... Armaani yskiskelee jo toista viikkoa, joten voi olla, että luonto rajoittaa herra Riikosenkin juoksuja vielä loppuviikostakin.
Viime viikonloppuna oltiin Joensuun Työväenyhdistyksen ryhmämatkalla eduskunnassa ja puoluetoimistossa. Tavattiin puheenjohtaja Heinäluoma ja puheenjohtajaehdokkaat Tuomioja ja Filatov. Lisäksi nähtiin, kun paternoster-hissistä kohoaa Veltto Virtasen pää. Ei siitä sen enempää.
Antoisin keskustelu käytiin hotellin saunassa perjantai-iltana. Satuin sinne kahdestaan erään joensuulaisen perheenisän kanssa, joka ei kuulunut meidän porukkaan vaan oli vaimonsa kanssa risteilylle menossa. Minä olin tapani mukaan kuuntelijan roolissa, kun mies kertoi taloremonteistaan ja -kaupoistaan, perheestään, työstään ja työpaikan valtasuhteista. Hän oli joutunut tilanteisiin, joissa oli pitänyt valita joko oma urakehitys tai oikeudenmukaisuus. Mies oli valinnut oikeudenmukaisuuden, ja osittain siitä syystä hän oli viimeiset 15 vuotta käynyt sadan kilometrin päässä töissä. Sanoi kuitenkin viihtyvänsä nykyisessä työssään, ja toisti vanhan kansan viisauden, että hautaan mennään yksin ilman maallisia ansioita. Suoraselkäistä puhetta viiden lapsen isältä.
Kun paljastin olleeni JTY:n matkalla eduskuntaan, kiinnostui saunatoverini ja kysyi, että näkyikö Esa Lahtelaa eduskunnassa. Kerroin, että kyllähän se siellä näkyi, piti puheenvuoronkin ylivelkaantuneiden puolesta. Mies selvästikin kuului Lahtelan yli kymmeneen tuhanteen pohjoiskarjalaiseen kannattajaan - hän kertoi käyneensä Lahteloilla kahvillakin männäviikolla. Hänellä oli vilpitön huoli, mistä löytyy Lahtelan työlle jatkaja. Sen pitäisi mielellään olla nuori, totesi mies ennen kuin poistui rappukäytävään.
En tunne Esa Lahtelaa henkilökohtaisesti. Tiedän, että Lahtela on ahkera aloitteentekijä ja kunnioittaa äänestäjiään. Tiedän, että puolueessa hän ei ole joukkuepelaajan maineessa. En tiedä, onko Lahtela laukonut kaksimielisiä vitsejä eduskunnan nuorille naisille. Hedelmöityshoitokeskustelussa Lahtelan kielenkäyttö ainakin pahoitti monen mielen. Syystäkin.
Siitä huolimatta me, joille Pohjois-Karjala on maakunnista rakkain tunnistamme varmaan itsessämme pienen Esa Lahtelan. Varmaankin myös pienen Lauri Kähkösen. Ja ne tyypit, joista Gösta Sundqvist kirjoitti lauluja ja radiokuunnelmaa (eräskin tuttu helsinkiläinen pariskunta tutustui lomareissullaan uutenavuotena Ilomantsin ainoaan homoon). Sellaiset ihmiset eivät aina halua äänestää poliittisesti korrektisti.
Toinen Pohjois-Karjalan erityispiirre on rajan läheisyys ja sitä kautta tietty slaavilainen yhteiskuntafilosofia. Täällä ei välttämättä uskota, että meillä on mitään valtaa valtakunnan asioihin, mutta omia mielipiteitä puolustetaan vaikka sitten ihan piruuttaan. Tämän takia pohjoiskarjalainen ei välitä, onko Esa Lahtela saanut mitään aloitetta läpi. Tärkeintä on, että hän on tehnyt ne.
Pohjois-Karjalan Demarinuorissa ei ainakaan ole ketään Lahtelan tyyppistä valtiomiestä. Mutta voi olla, että jos itse pääsen joskus eduskuntavaaleihin ehdolle Pohjois-Karjalassa, taivun kerkeästi kohtaamaan ihmiset vaalikentillä lahtelalaisittain, enkä puoluejohtoa puolustellen (en nimittäin usko, että tulevakaan puheenjohtaja miellyttää täkäläisiä - tämänhetkisistä ehdokkaista minua ainakaan ei vakuuta kukaan). Eri asia on, että kestäisikö minulla kantti "lahteloida" eduskunnassa.
Se kuitenkin on varmaa, että jos SDP jatkaa nykyisellä linjalla, eduskuntaryhmässä riittää totuuden torvia jatkossakin. Sosialidemokratia on sitä, että nostetaan ihmisten asiat tapetille, vaikka sitten oman uran ja maineen uhalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti