Kiitos urheille äänestäjille!

Kuntavaalien ääntenlaskennan tulos on, että Joensuusta kertyi minulle 35 ääntä. Olen hyvin tyytyväinen, ja poliittinen urani jatkuu nousujohteisena tästedeskin. ;) Kiitos jokaiselle minua kannustaneelle ja äänestäneelle! Vaalityötä oli mukava tehdä, kun jokainen vastaantulija ei haukkunut politiikkaa pystyyn. Ehkäpä sain jonkun kohtaamistani ihmisistä uskomaan jälleen demokratiaan - se olisi minulle paras palkinto.

Ääni maailmalle

Sain tänään tärkeää postia: ohjeet kirjeenvaihdon aloittamiseksi kummilapsen kanssa. Hän on intialaisen pienviljelijän 7-vuotias poika Toman ja luultavasti odottaa jo kärsimättömänä tietoa siitä, kuka hänen sponsorinsa on (toisin kuin eräätkin suomalaiset poliitikot...).

Kaikkihan lähti siitä, että hallitus päätti viime vuonna korottaa opintorahaa 30 %:lla ylioppilasliikkeen pitkällisen painostuksen jälkeen. Sen sijaan kehitysyhteistyöhön ei mullistavia määrärahakorotuksia kuulu vieläkään, vaikka kiistämättä kehitysyhteistyöjärjestöillä on maailmalla miljoona parempaa käyttökohdetta kuin suomalaisella korkeakouluopiskelijalla Suomessa. Siispä päätin toimia omavaltaisesti ja uudelleensijoittaa opintorahan 40 euron korotuksen jonnekin kehitysmaahan. Ja ihan Vanhasen kiusaksi aion opiskella täydet 70 opintotukikuukautta. :)

Valitsin WorldVisionin kummilapsihankkeen Intiassa. Intia ei kuulu maailman köyhimpiin valtioihin, mutta köyhyyttä siellä on valtavasti. Lisäksi ilmastonmuutos, joka sulattaa Himalajan jäätiköitä kovaa vauhtia, tulee aiheuttamaan melkoisia ongelmia Intiassa, ellei siihen varauduta asianmukaisesti. Miljardille ihmiselle ei taata puhdasta juomavettä ilman ulkopuolista apua.

Avusta huolimatta saatamme joutua tulevina vuosikymmeninä vastaanottamaan ennennäkemättömiä pakolaisvirtoja. Suomessa oikein mikään kunta ei haluaisi lisää asukkaita ulkomailta - esimerkki arkipäivän rasismia. Joensuun Vihreät ovat vaaliohjelmassaan vaatineet, että Joensuun pitäisi ottaa vastaan 50 pakolaista vuosittain. Määrä tuntuu aika isolta kaupungin sosiaalitoimen resurssit tuntien, mutta vuosien mittaan siihen voidaan mielestäni päästä. Pakolaiset eivät ole taakka vaan mahdollisuus: Joensuussa jos jossakin pitäisi ymmärtää, millaisen vahvuuden kulttuurien kohtaaminen kaupungille luo.

Keskustapuolue käskee ihmisiä äänestää kotiaan. Jakelin tänään vaalilehtiä kotikulmillani ja postiluukkujen ääressä mietin kodin merkitystä ihmiselle. Koti on rauhan paikka, jonka jotkut ovat rauhoittaneet mainossaasteeltakin, mutta toisaalta monessa ovessa lukee "tervetuloa". En niele keskustalaista käsitystä, että suomalainen haluaa asumaan mahdollisimman kauas lähimmäisistään. Enkä sitäkään, että äänestäjä haluaisi äänestää vain kotinsa puolesta. Kyllä kuntavaaleissa äänestetään myös äänestämättä jättävien puolesta, sekä ennen kaikkea tulevien sukupolvien puolesta. Toivottavasti myös Toman-pojan puolesta joku täällä Suomessa äänestää.

Kuntavaaleissa ei siis kannata jäädä kotiin. Kannattaa äänestää sydämellä ja syleillä maailmaa, sillä tavalla meillä on hyvä olla yhdessä.

p.s. Onnea Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinnosta! Idealismi voi kantaa pitkälle.

Iloinen vaalityö päättyi tiistaina, kun Kauhajoelta kantautui kauheita uutisia. Nyt on kolmatta päivää mietitty, mikä on mennyt vikaan, kun vuoden sisään tapahtuu kaksi tällaista kouluammuskelua. Miten jotkut voivat vihata noin paljon? Miten yhteiskunta kaikesta hyvyydestään huolimatta ei onnistu pitämään huolta näistä yksinäisistä nuorista miehistä? Kysymykset käyvät säälimättömästi kohti meitä jokaista yhteiskunnan jäsentä.

Järkytyksen vähitellen laantuessa voidaan jo ajatella asiaa analyyttisemmin. Missään nimessä nyt ei pidä ajatella "järkevästi" kuten valtiovarainministeri ehdotti - järkevän ajattelun mukaan kymmenen menetettyä ihmishenkeä vuodessa tulee halvemmaksi kuin taata kaikille riittävät hyvinvointipalvelut. Pitää ajatella myös sydämellä. Jokainen Kauhajoen uhri oli liikaa, myös Matti. Ja samaa mitä Kauhajoella tapahtui, tapahtuu lievemmässä muodossa kaiken aikaa. Kyse on rakkaudettomuudesta. Jos Matti olisi vähänkin kiinteämmin tuntenut itsensä rakastetuksi lähipiirissään, hän tuskin olisi kylmän rauhallisesti ampunut koulukavereitaan.

Lähimmäisenrakkaus on mielestäni hyvä sana, uskoipa Jumalaan tai ei. Se on rakkautta, joka käsittää kaikki ihmiset. Eivät vain samaan perheeseen kuuluvat, samaa kieltä puhuvat tai samaa ideologiaa kannattavat. Lähimmäisenrakkaus on pieniä arkipäivän tekoja, lempeitä katseita, juttelua. Ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Kukaan ihminen ei ole niin vastenmielinen, ettei häntä voisi oppia rakastamaan. Mutta se on vaikeaa kuin derivointi. Viha on helpompaa, viha tulee vihan luokse niinkuin raha tulee rahan luokse. Siksi, niinkuin tuloeroja on tasattava, on rakkauseroja tasattava myös. Raivokohtauksen saanut pikkulapsi pitää kuulemma sulkea syliin niin pitkäksi aikaa, että hän rauhoittuu. Sama meidän täytyy tehdä niille nuorille miehille, jotka ovat ajautumassa vihansa kanssa syvemmälle ja syvemmälle armottomaan pimeyteen.

Opettaja opettaja

Olen nyt kolme viikkoa uiskennellut "opettajuuden lastenaltaassa" Joensuun Normaalikoululla. Hämäävästä nimestä huolimatta se ei ole millään tavalla normaali koulu. Siellä on omituisen sympaattisia oppilaita, kummallisen pienet ryhmät ja harvinaisen ennakkoluulottomat opettajat. Ja sitten me opetusharjoittelijat jotka aina kyylätään jonkun seinän vierellä. Välillä päästään höpisemään omiamme luokan eteen, niin että sekä oppilailla että opettajilla alkaa päästä vippaamaan. Mutta joskus saamme olla tuottamassa uusia oivalluksia. Se on ihan parasta. =)

Normaalikoulut ("Norssit") ovat valtion ylläpitämiä harjoittelukouluja yliopistojen yhteydessä eri puolilla Suomea. Kunnat takaavat niille tietyn määrän oppilaita ja vastaavat kouluterveydenhuollosta. Mutta opetuskustannuksiin kuntien ei tarvitse osallistua. Erityisesti kunnat eivät voi leikata normaalikouluilta rahaa. Sen takia niillä menee suhteellisen hyvin (ellei valtion tuottavuusohjelma kohta pakota yliopistot lisäämään ryhmäkokoja norsseissakin - mikä ei kyllä tuottaisi ainakaan viisaampia kansalaisia).

Kunnallisista, "tavallisista" kouluista minulla on viimeisin kokemus vuodelta 2001, mutta odotan innolla ensimmäistä työpaikkaani. Koulumaailma on muuttunut tällä vuosikymmenellä hirveän paljon. Myös oppilaat ovat paljon aktiivisempia kuin minun nuoruudessani. :P Haluan opettajaksi nimenomaan peruskouluun enkä lukioon. Peruskoulu on sosialidemokraattisen unelman lopputulos ja toimii tämänkin päivän yhteiskunnassa Suomen kilpailukyvyn takaajana. Peruskoulussa oppii tekemään työtä ja arvostamaan itseään tärkeänä yhteiskunnan jäsenenä.

Ala-asteen kävin laman aikana ja se oli kieltämättä aika lamaannuttavaa. Nyt maailman talouskehitys näyttää vähän ikävältä, toivottavasti vain ei mitään maailmanlamaa kuitenkaan tulisi. Kunnan päättäjillä ovat neuvot vähissä, jos verotulot lähtevät laskuun. Mistään ei oikein pysty nyt leikkaamaan, ei terveydenhuollosta jossa hoitoon pitää jonottaa usein kuukausia, ei vanhainkodeista joissa ei vuosikausiin pääse ulkoilemaan eikä hallinnostakaan jossa työntekijät uupuvat kiireisiinsä. Mutta leikkaukset sivistystoimesta ovat petollisimpia, koska ne heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen.

Itse en ole koskaan tavannut koulupsykologia tai -kuraattoria. Enkä minäkään ihan ongelmaton oppilas koskaan kouluaikanani ollut, vaikka koulumenestys oli ihan kiitettävä. Vasta yliopistossa sain YTHS:n kautta mielenterveysasiani kuntoon. Olen aivan varma, että minunkin opettamillani norssilaisia on jos jonkinlaista mielenhäiriötä, jotka ammattilainen voisi havaita ja hoitaa ajoissa kuntoon. Jos ne jäävät hoitamattomina vuosikymmeniksi kytemään, seurauksena voi olla varhainen työkyvyttömyyseläke, kallis lasku veronmaksajille ja tarpeetonta henkistä kärsimystä sairastuneelle ja hänen läheisilleen.

Joensuun kaupungin oppilashuollot resursseja on tulevalla valtuustokaudella lisättävä selvästi. Koulupsykologeja on oltava vähintään kuusi ja koulukuraattoreja neljä. Jokaisella on oltava aikaa käydä omissa kouluissaan viikoittain ainakin pitämässä päivänavauksia, mielellään myös oppitunteja. Oppilashuollon ihmisten ja oppilaitten välille on saatava aikaan luottamus, jonka turvin mahdollisia pulmia voidaan kaikessa rauhassa ratkoa ennen kuin sivulliset huomaavat jonkin olevan vialla. Koulupsykologille juttelemisen pitäisi olla normaalia, siis ihan jokaisessa koulussa.

Kesän tilinpäätös

Budjettikeskustelu käy kuumana. Joensuun sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenenä minua tietysti huolestuttaa, ettei kuntien taloutta vieläkään ole varaa laittaa kuntoon. Pääministeri ja valtiovarainministeri eivät taida ymmärtää, että heidän kotikuntansa ovat poikkeuksellisen hyväosaisia, kun suurin osa Suomen kunnista kärsii väestökadosta ja kulujen kasvusta eri hallinnon aloilla. Niinpä hyväosaisten hyvinvoinnin maksaa julkisia palveluja käyttävä pienituloinen. Porvarihallituksen piilotavoite näyttääkin olevan lisätä sekä alueellista että sosiaalista epätasa-arvoa.

No, sen kanssa on elettävä. Joensuussa on hyvät mahdollisuudet panostaa uusiin elinkeinoihin, jotta verorahat riittävät kunnon palveluihin matalasuhdanteessakin. Pyrin kunnallisvaaleissa kaupunginvaltuustoon tekemään vastuullista pitkän aikajänteen politiikkaan. Erityisesti ennaltaehkäisevä työ on tavoitteissani: esimerkiksi uuden koulupsykologin palkkaaminen ja ilmasto-ohjelman laatiminen on aivan välttämätöntä tulevalla valtuustokaudella, jotta talous pysyisi tasapainoissa vielä kymmenen vuoden päästäkin.

Itse lasken parhaillani omaa budjettiani alkavalle lukuvuodelle. Kesän tilinpäätös on karu: ellei salama olisi polttanut mökin aittaa (josta vakuutusrahoja siunaantui muutama tonni :) ), olisi tililläni nyt 616.85 euroa, kolmen kuukauden raatamisen lopputulos. Yhdeksälle opiskelukuukaudelle jaettuna se tekee vähän alle seitsemänkymppiä. No, ei sekään paha raha opiskelijalle ole. Malawissa sillä eläisi herroiksi. Minä vain olen tottunut vähän turhan leveään elintasoon. Kesällä meni kahdeksan ja puoli sataa kuussa. Myönnän, tuli vähän ajeltua autolla... Ekologinen laihdutuskuuri alkaa kun työt päättyvät kahden viikon päästä.

Onneksi on opintotukikuukausia jäljellä, ettei tarvitse etsiä osa-aikatyötä. Mieluummin sitä laskee elintasoa sen verran että pärjää kahdellasadalla eurolla käyttörahaa kuussa. En tiedä onnistuuko se auton ja mökin omistajalta mutta kokeillaan. :P Hallituksen lahjuksia en ota vastaan - olen jo vuosi sitten luvannut opintorahan korotuksen kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.

Mökin asukki

Pääsin lehteen. Huti meni tällä kertaa! Ja kannatti olla väleissä mökkinaapurin kanssa. =)

Pöydällä ruokaa kuin pikkulinnuille.
Kummallista,
sinun kanssasi
ja tovereiden kanssa
vapauden lauluja laulaessa
kulhosta kuin kukkasesta syödessä
sitä riittää vaikka kokonaiselle parvelle.

(Tommy Tabermann)

Sunnuntaina päättyneessä Demarinuorten liittokokouksessa Heta Välimäki valittiin jatkamaan liiton puheenjohtajana. Heta on havaittu innostavaksi ja aikaansaavaksi johtajaksi, ja olen varma että Demarinuorten profiili kohoaa entisestään tulevan kahden vuoden aikana.

Itse osallistuin liittokokoukseen ensimmäistä kertaa - tosin viime syksynä olin jo sisarjärjestö SONKin liittokokouksessa. Minulla ei ollut rasitteena "näin on tehty ennenkin"-asenteita, joita vanhassa liikkeessämme tietysti esiintyy. SDP uudistuu etujärjestöstä arvoyhteisön suuntaan, ja niin tekee myös "SNK" (Jouko Skinnaria lainatakseni). On oikein, että tarkastelemme kriittisesti sekä politiikkaamme että toimintatapojamme. Liittokokouksessa ensimmäistä kertaa (?) kokeiltu liittohallituksen valinta ilman neuvotteluja toimi mielestäni hyvin. Pienet ja suuret piirit ovat uudessa liittohallituksessa varsin tasapuolisesti edustettuina. Sukupuolijakauma (5 naista, 10 miestä) ei aivan täytä kaikkia tasa-arvosuosituksia, mutta ehkäpä miestenkin joukosta löytyy pari niin sanottua feministiä paikkaamaan naisvajetta.

Liittohallituksen valinnassa korostui ehdokkaiden tunnettuus muuallakin kuin omassa piirissä. Tämä parantaa liittohallituksen toimintakykyä, kun liittohallituksen jäsenet tuntevat ennestään toisensa ja myös niitä piirejä, joiden edustajia liittohallituksessa ei ole. On sanomatta selvää, että koko liittohallituksen on ajateltava koko liiton etua. Siksi piirien vastakkainasettelu liittohallituksen valinnassa on keinotekoista ja epätarkoituksenmukaista.

Myös monet hyväksytyt liittokokousaloitteet uudistavat Demarinuoria. Tulevalla kaudella liittohallitus saa haasteen laatia esimerkiksi Suomen edistyksellisimmän ympäristöohjelman.

Kaiken kaikkiaan olen hyvin onnellinen siitä, että Demarinuoriin mahtuu suuri kirjo erilaisia mahtavia tyyppejä, jotka eivät käytä tarmoaan sisäisiin valtapeleihin vaan ympäröivän yhteiskunnan muuttamiseen. Meitä kaikkia tarvitaan, kun käymme yhdessä päin taantumusta, kohti oikeudenmukaista tulevaisuutta.

Hiilidioksidipäästöjen kompensaatiosta

http://www.cheatneutral.com

:)

Demarinuorten vuoden 2008 liittokokous järjestetään kaksi viikkoa ennen puoluekokousta, ja kuten puolueen, myös nuorisoliiton johtopaikat ovat haluttuja. Puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajaehdokkaille järjestettiin kevään ensimmäinen vaalipaneeli Joensuussa torstaina 3. huhtikuuta Pohjois-Karjalan Demarinuorten kevätkokouksen yhteydessä. Puheenjohtajaehdokkaista paikalle olivat päässeet jyväskyläläinen Ismo Puhakka ja istuva puheenjohtaja, helsinkiläinen Heta Välimäki. Varapuheenjohtajaehdokkaita oli fyysisesti läsnä niin ikään kaksi: Teemu Hirvonen Savonrannalta Etelä-Savosta ja Miikka Lönnqvist Hämeenkoskelta Etelä-Hämeestä. Lisäksi tamperelainen varapuheenjohtajaehdokas Venla Virkamäki, joka asuu Brysselissä, osallistui paneeliin vastaamalla kysymyksiin etukäteen sähköpostitse.

Aluksi jokainen ehdokas esitteli itsensä ja tavoitteensa lyhyesti. 23-vuotias Hirvonen, joka opiskelee Joensuussa yhteiskuntapolitiikkaa, luonnehti itseään yhteistyökykyiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Hän sanoi haluavansa aktiiviseksi varapuheenjohtajaksi, joka näkyy toiminnassa olemalla mukana tapahtumissa ja pitämällä yhteyttä kenttään. Luottamukselliset suhteet myös puolueväkeen kuuluivat Hirvosen tavoitteisiin.

Abiturientti Lönnqvist, joka täyttää tänä vuonna 19 vuotta ja aloittaa toukokuussa Satu Taiveahon eduskunta-avustajana, piti itseään uuden sukupolven edustajana. Hänen keskeisin tavoittensa olikin puhutella 15-20-vuotiaita nuoria ja saada heidän äänensä kuuluviin. Lönnqvist kuvaili itseään sosiaaliseksi ja piti hyvää itseluottamusta vahvuutenaan. Asialinjalla pysyminen oli niin ikään Lönnqvistin tavoitteena.

26-vuotias Välimäki, jonka oma piiri on suomenruotsalaisten demarinuorten FSUD, kertoi työskennelleensä ennen Demarinuorten puheenjohtajuutta muun muassa kouluavustajana, vanhainkodissa ja eduskunta-avustajana. Hän kertoi puheenjohtajuutensa tavoitteena olleen saada lisää näkyvyyttä Demarinuorille ja lisää nuoria mukaan toimintaan ja näki tärkeäksi jatkaa samalla linjalla kohti kunnallisvaaleja.

Puhakka, 26-vuotias historian jatko-opiskelija, piti duunaritaustaa tärkeänä vahvuutenaan: hän on työskennellyt opintojen ohessa eri tehtävissä betonialalla. Puhakan mukaan hän ei ole istuvan puheenjohtajan vastaehdokas, koska ilmoitti ehdokkuudestaan ennen tietoa Välimäen jatkohalusta. Puhakka mainitsi Demarinuorten tärkeiksi teemoiksi avoimuuden, poliittisuuden ja julkisuuden. Hänen tavoitteenaan onkin nostaa näitä keskusteluun.

25-vuotias Virkamäki on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan kansainvälinen politiikka ja työskentelee europarlamentaarikko Riitta Myllerin toimistossa. Hän kertoi tavoitteekseen ennen kaikkea liiton kansainvälisen ulottuvuuden vahvistamisen sosialidemokratian perusolemuksen mukaisesti ja ajankohtaisiin uhkiin vastaamiseksi. Virkamäki piti ansioinaan myös osallistumistaan liiton työhön ja kunnallispolitiikkaan.

Sosialidemokratian tärkeimmiksi haasteiksi paneelissa nousivat uusien toimijoiden saaminen. ”On löydettävä teema, joka puhuttelee myös nuoria äänestäjiä”, sanoi Lönnqvist viitaten lähestyviin kunnallisvaaleihin. Myös sosialidemokraattisen liikkeen uudistuminen rakenteiltaan, imagoltaan ja tehtäväkentältään nousi usean ehdokkaan vastauksissa erityiseksi haasteeksi. ”Meidän on oltava iso yleispuolue, siis laajennuttava keskiluokkaan päin kuitenkin muistaen heikompiosaiset”, visioi Välimäki. ”70-luvulla sosialidemokraatit määrittivät poliitikan asialistan”, Puhakka muistutti peräänkuuluttaen poliittisia ideoita, jotka ovat tällä vuosituhannella. Hirvonen oli huolissaan passiivisten äänestäjien uskosta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa: ”Ihmisiä ei pitäisi demoralisoida – meidän pitää remoralisoida heidät!”

Kysymykseen, kuinka nuorisoliiton pitää vastata mainittuihin haasteisiin löytyi ehdokkailta monia ideoita. Kannanotot nousivat keinoista tärkeimmäksi. ”Demarinuoret voisivat rohkeammin tehdä avauksia, jotka katsovat pitemmälle kuin tämä budjettikausi”, ehdotti Virkamäki. ”Lyhyt, napakka ja aiheeltaan räväkkä”, kuvaili Hirvonen hyvää kannanottoa myöntäen, että sellaisen laatiminen ei ole helppo homma. ”Netti, blogit ja YouTube luovat valtavasti mahdollisuuksia”, listasi Puhakka ja lupasi hyödyntää uutta mediaa systemaattisesti, jos hänet valitaan puheenjohtajaksi. Myös erilaisten yhteistyötahojen merkitys nousi esiin. ”Emme osaa vielä hyödyntää kansainvälisiä verkostojamme kovinkaan hyvin”, väitti Välimäki. ”Työväenliikkeen yhtenäisyyttä on vaalittava”, totesi Lönnqvist ja ehdotti lisää yhteistyötä Vasemmistoliiton suuntaan.

Hyvä suhde ammattiyhdistysliikkeeseen oli jokaisen mielestä demarinuorille luonnollinen, mutta kaikki ehdokkaat olivat valmiit myös arvostelemaan AY-liikettä, jos siihen on tarvetta. ”Lääkäriliiton toiminta on saanut aikaan lääkäripulan”, mainitsi Puhakka esimerkkinä. ”Hölmöjä päätöksiä voidaan ihan hyvin kritisoida”, tiivisti Lönnqvist. Virkamäki lisäsi, että myös vaikkapa puoluetta pitää voida arvostella, jos siellä hölmöillään. ”Ei tarkoitushakuisesti etsitä eroa puolueeseen”, linjasi puolestaan Välimäki. Hirvonen oli samoilla linjoilla ja yhtyi mielellään AY-liikkeen pyrkimyksiin suomalaisten veronmaksajien hyvinvoinnin edistämiseksi.

Hyvän talouskasvun ylläpitämiseksi ehdokkaat pitivät perinteisiä Pohjoismaisia käytäntöjä parhaina. ”Kun meillä on hyvä julkinen infrastruktuuri, yritykset voivat keskittyä omaan toimintaansa”, Puhakka perusteli. ”Meillä on sosiaalista pääomaa enemmän kuin muilla”, totesi Hirvonen. Ehdokkaat eivät kuitenkaan olleet täysin tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. ”Globalisaation ongelmiin on puututtava kansainvälisen työväenliikkeen kautta”, vaati Lönnqvist. Myös Virkamäki piti tärkeänä pyrkiä yhtenäisiin pelisääntöihin kaikkialla maailmassa. Välimäki oli huolissaan koulupudokkaista ja pohti toisen asteen koulun yhtenäistämistä ja oppivelvollisuusiän nostamista keinoina puuttua asiaan.

Pohjois-Karjalan Demarinuoret voisivat ehdokkaiden mielestä löytää paljon uusia jäseniä suhteellisen pienellä vaivannäöllä. ”Aika moni on sosialidemokraatti eikä vain tiedä sitä”, arveli Hirvonen ja haastoi myös nuorisoliittoa ja puoluetta panostamaan tietoverkkoihin nykyistä enemmän. Lönnqvistin mielestä olisi kullanarvoista saada yksi reipas 15-vuotias toimintaan: ”Hän vetäisi kaveriporukkansa ja muitakin mukaan jos olisi oikein valovoimainen tähti”, Lönnqvist vinkkasi. Virkamäen mukaan ensiarvoista on toiminta, joka kiinnostaa – sen ohella, että saa keinoja nostaa omia asioita esiin. ”Tutkimusten mukaan lapset äänestävät monesti samaa puoluetta kuin vanhempansa”, sanoi Välimäki ja valitteli, että moni aikuisista puoluetoimijoista ei puhu lapsiaan aktiividemareiksi. ”Piiritoimistojen kanssa voitaisiin ideoida yhdessä esimerkiksi liikuteltava kiertue”, ehdotti puolestaan Puhakka jäsenhankintatapahtumien aikaansaamiseksi.

Yleisökysymykseen ”Oletko feministi?” tuli kaikilta myönteinen vastaus paitsi Hirvoselta, joka hänkin kertoi olevansa tasa-arvon kannattaja muttei halunnut feministin leimaa. ”Toivoisin, että joku joskus selittäisi minulle mitä se oikeasti on”, Hirvonen kuvasi epäluuloaan feminismiä kohtaan.

Paneelin päätteeksi ehdokkaat mainostivat itseään vielä muutamalla lauseella. ”Jos minut valitaan puheenjohtajaksi, mustana hevosena olen sekoittanut tuttua pakkaa ja pystyisin purkamaan perinteisiä klikkejä”, vakuutti Ismo Puhakka selkeäsanaisesti ja toivoi, ettei liittokokouksessa käytettäisi ryhmäpäätöksiä. ”Isot projektit on meneillään, ja on nähty mitä teen”, sanoi Heta Välimäki intoa täynnä ja kertoi toivovansa, ettei liittokokouksessa olisi menettelytapavaliokuntaa ollenkaan. Välimäen mukaan junttaklikkejä ei enää hirveästi ollutkaan. Miikka Lönnqvist sanoi pyrkivänsä tuomaan liitolle nuorekkaamman otteen. Hän kertoi olleensa Etelä-Hämeen neuvottelijana edellisessä liittokokouksessa. ”Voin sanoa, että pienen piirin edustajaa hakattiin turpaan. Sen haluan kitkeä pois”, sanoi Lönnqvist jäyhästi. ”Mopolla ei mennä kuuhun mutta katotaan mennäänkö Demarinuorten puheenjohtajistoon”, virnisti Teemu Hirvonen kerraten haluavansa jäsenistön kanssa tekemisissä olevaksi varapuheenjohtajaksi. Venla Virkamäki puolestaan uskoi, että varapuheenjohtaja Brysselissä olisi liitolle vahvuus ja mainitsi hymiön kera henkilökohtaisen elämänsä seuraavaksi tavoitteeksi puolimaratonin Helsingissä kaksi viikkoa ennen liittokokousta.

Sosialidemokraattiset Nuoret Ry:n XXII liittokokous järjestetään 23.-25.5.2008 Jyväskylässä.

Vaan kun heräsin, huomasin nukkuvani

Olen aiemmin blogissani kertonut unesta, jossa muuan itseriittoinen pääministeri myönsi biseksuaalisuutensa. Unieni joukossa se on myyvyydessään omaa luokkaansa. Viime yönä kuitenkin näin ahdistavimman unen pitkään aikaan. Se oli niin selkeä, että osasin tulkita sen heti aamulla.

Kysymys oli sähkötolpan siirtämisestä. Sitä oli siirrettävä muutama metri oikealle (?), mikä olisi ollut muuten ihan pikkujuttu, mutta kun siellä oikealla oli suurten ja iljettävien hämähäkkien monimutkainen verkosto. Yritin neuvotella hämähäkkien kanssa; kerroin, että jos ette suostu siirtoon, meidän kaikkien käy huonosti, sillä sähköjohdot roikkuivat nyt vaarallisen matalalla. Sieltä kun valokaari iskisi verkkoihin niin sepä olisi säkenöivä surma. Ei jäisi verkoille vaanimaan yksikään koipeliini.

Hämähäkit näyttivät siltä, kuin aikoisivat hetkenä minä hyvänsä hyökätä naamalleni. Se oli karmivaa. En minä omasta puolestani pelännyt, mutta vieressä nukkui araknofoobikko - olemme vissiin suhteessamme tulleet siihen pisteeseen, että kuvittelemme näkevämme samaa unta. Mutta minä olin kyllä ainoa joka heräsin siihen.

Unessa kokemani tunne oli hyvin lähellä sitä, kun yrittää selittää aikuisille poliitikoille, miksi turhaa autoilua pitäisi välttää. Ainakin täällä Pohjois-Karjalassa kaikki sen suuntainen ehdottelu saa myrkyllisen vastaanoton. Sitä pidetään vittuiluna. Poliitikkona siinä on sitten vaikeassa raossa: ruvetako paasaamaan ilmastonmuutoksesta vai kääntääkö puhe eläkeindekseihin?

Olen syksyn kunnallisvaaleissa ehdolla Joensuun kaupunginvaltuustoon. Pahimmassa tapauksessa joudun hoitamaan erinäisiä luottamustehtäviä seuraavat 50 vuotta (ellei sitä ennen tapahdu 60-luvun kaltaista nuorison politisoitumista). Ja minä kyllä aion tehdä vaalikentillä selväksi, että eläkeläisten asia on minulle tärkein - 2050-luvun eläkeläisten nimittäin. En rupea tieten tahtoen kiusaamaan vanhaa ihmistä, seitsemänkymppistä itseäni. Minua varmaan syytetään tämän ajan hölmöilyistä joka tapauksessa, mutta jonkinlainen puolustus se olisi jos olisi kaivaa rintataskusta vuonna 2009 tehty valtuustoaloite biokaasutankkauspisteen saamiseksi Siihtalan ABC:lle.

Koittakaahan muutkin viritellä keskustelua nuorten ja muiden vähemmistöjen asioista. Paikallistasolla ei nimittäin tajuta ollenkaan, miten vaikeaa jo pelkät EU:n päästövähennysvelvoitteet on saavuttaa huomenna, jos tänään sanotaan EVVK. Sosialidemokraattien pitää panna toimeen sosiaalisesti oikeudenmukaiset ratkaisut ennen kuin hämähäkit ostavat maan, jolle sähkötolppa pitäisi siirtää. Tuulivoimaa pitää rakentaa paljon ja pian, koska tulevaisuudessakaan sitä ei varmasti voi rakentaa hirveästi ja heti. Ja biokaasuautot pitää saada kunnolla markkinoille ensi vuosikymmenellä, koska 20-luvun köyhillä ei ole varaa hankkia alle 10 vuotta vanhaa autoa. Pohjoiskarjalaisessa kulttuurissa auton omistaminen nimittäin on ihmisoikeus. Siitä ei päästä mihinkään edes puolessa vuosisadassa.

Kiitos äänistä puoluekokousvaalissa!

Tänään on sattunut ja tapahtunut. Iloinen uutinen on, että ääneni eurovaaleissa ei mennyt hukkaan. =)

Puoluekokousvaaleissakin annettiin paljon ääniä, ja niitä oli hauska laskea. :P Minullekin kertyi ääniä monelta sadalta toverilta - kiitos! Tällä kertaa oikeus toteutui ja minua pätevämmät ihmiset saivat tulla valituiksi. Meiltä pääsi kaksi nuorta läpi, ja muissakin piireissä on luotettu tulevaisuuden toivoihin ilahduttavan paljon. Puoluekokouksesta tulee hyvin mielenkiintoinen ja todellakin puoluetta uudistava!

Itse en pääse Hämeenlinnaan seuraamaan puoluekokousta, sillä päivystelen Joensuussa Karjalan Messuilla SDP:n osastolla. Eiköhän sielläkin saa ihan tarpeeksi huastella puoluveen asijoista. ;)

Hyvää kevättä kaikille!

Jälkipolvetkin ansaitsevat edunvalvojansa

SDP:n puoluekokous on enää kolmen kuukauden päässä. Puolueen tilanne on nyt ennennäkemättömän avoin; uutta suuntaa haetaan sekä asia- että henkilökysymyksissä. En ole kuullut kenenkään sanovan, että nyt pitäisi pysyä turvallisesti paikallaan, vaikka toki on muistettava pitää kiinni siitä, mikä liikkeessämme on hyvää: esimerkiksi työn arvostaminen kansakunnan selkärankana, yhteisvastuullinen tulonjakopolitiikka ja ihmisen palveleminen mammonan sijasta. Mitä sosialidemokraattinen politiikka tulee 2010-luvulla merkitsemään, selviää vähitellen näiden kuukausien aikana. Nyt on jokaisen puolueen jäsenen oltava aktiivinen!

Joensuun työväenyhdistys on asettanut minut puoluekokousedustajien vaalissa ehdolle. Se ei kuitenkaan tarkoita, että edustaisin vain JTY:tä. Itse ajattelen olevani ehdokas, joka katsoo pitkälle tulevaisuuteen (olen se, joka viidenkymmenenkin vuoden päästä on kuulemassa syytökset tämän päivän virheistä). Minulla on visio, kuinka pohjoiskarjalainen elää vielä vuosisadan loppupuolellakin onnellisena niin, että koko maailma voi yhtyä hänen onneensa. Se on poliittisen urani vaatimaton tavoite. :)

Mutta askel kerrallaan. Aloitteet, joita lähden nyt puoluekokoukseen ajamaan:

1) JTY:n aloite 1 nopeista junayhteyksistä. Ympäristö- ja kustannussyistä raideliikenteen on oltava kaiken kaukoliikenteen perusratkaisu. Sitä on nyt kehitettävä määrätietoisesti koko maassa, ei markkinaehtoisesti vain kannattavimmilla väleillä. Kaikista maakuntakeskuksista on oltava nopeat yhteydet pääkaupunkiin.

2) JTY:n aloite 6 ammatillisen koulutuksen lisäämisestä. Koulutetuista ammattiosaajista on pulaa jo nyt. On väärin, että motivoituneet nuoret jäävät ilman opiskelupaikkaa ammattiin. Valtion ei tulisi enää suosia lukiokoulutusta ammattikoulutuksen kustannuksella. Nuoret itse ovat jo ymmärtäneet, ettei amis ole mikään rupusakin pilipalikoulu.

3) JTY:n aloite 8 puolueen verkostoitumisesta uusiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Itse toimin evankelis-luterilaisen kirkon piirissä mm. Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkostossa. Aktiiviset ja asiantuntevat nuoret ovat työväenliikkeelle todella tärkeitä jäsenistön ikääntyessä. Vapaaehtoistoimintaan lähteneillä on hyvin usein sosialidemokraattinen ajatusmaailma, joten puolueen kannattaa toivottaa heidät lämpimästi tervetulleiksi!

4) JTY:n aloite 9 SDP:n ideologisesta uudistumisesta. Aikamme tarvitsee vahvaa globaalia demokratiaa. Sosialidemokratia voi maailman suurimpana vaihtoehtoliikkeenä palauttaa päätäntävallan rahalta ihmisille. Se kuitenkin vaatii sosialidemokraateilta Euroopan ja koko maailman laajuista yhteisymmärrystä. SDP:n on määrätietoisesti lisättävä rakentavaa vuoropuhelua sisarpuolueidensa kanssa.

5) JTY:n aloite 11 sd-lehdistön kehittämisestä. UP Demarin taso on laskenut huomattavasti viime aikoina. Jäsenten sosialidemokraattisen identiteetin vahvistamisen sijaan se on lietsonut eripuraa ja pyrkinyt vaientamaan keskustelua. Puolueen uudistuessa myös lehdistön täytyy uudistua. Kun maakuntalehdille annetaan mahdollisuus parantaa graafista ilmettään, sisältöään ja markkinointiaan, virkistävät ne puoluetoimintaa ruohonjuuritasolla ja houkuttelevat uusia ihmisiä mukaan.

6) Sosialidemokraattiset nuoret ry:n aloite koulukuraattorien ja koulupsykologien lisäämisestä. Tulevana matematiikanopettajana minua huolestuttaa, tunnistanko oppilaitteni ongelmat ja pystynkö ohjaamaan heitä puhumaan ammattilaisen kanssa niistä. Koulukuraattorit ja -psykologit pitäisi ottaa kiinteämmin mukaan koulujen arkeen ja juhlaan. He voisivat esimerkiksi opettaa ihmisenä olemista!

7) Sosialidemokraattiset nuoret ry:n aloite samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta. SDP:n tulee sallia yhä useammalle lapselle turvallinen koti. Vanhemman "väärä" sukupuoli ei yksin voi olla adoption este, sellainen ajattelu ei mielestäni kuulu 2000-luvulle. Adoptioprosessissa voidaan varmistaa, että lapsen lähipiirissä on molempien sukupuolten roolimalleja, esimerkiksi kummien kautta.

Miksi haluan lähteä puoluekokoukseen?

Olen vuodesta 2006 vaikuttanut puolueessa ja nuorisoliitossa. Puolueen uudet tuulet innostavat minua ja haluan olla nostamassa SDP:tä uudelleen yhteiskunnan tiennäyttäjäksi. Tulevien sukupolvien asioiden lisäksi myös pitempään vaikuttaneitten tovereitten tuki tuntuu velvoittavalta, ja haluan olla edusmiehenä heillekin. Uskon, että minulla on kykyä ja rohkeutta pitää Pohjois-Karjalan ääntä esillä puoluekokouksessa. Puoluekokouskokemuksen jälkeen osaan kahden vuoden päästä olla tekemässä aloitteita seuraavaan puoluekokoukseen.

Yhteystietoni löytyvän Joensuun työväenyhdistyksen sivuilta: http://www.joensuunty.fi/index.php?page=ihmiset. Ota yhteyttä, jos joku asia jäi kielen päälle pyörimään.

Sosialidemokratiaa lahtelalaisittain

Flunssa-aallon päällä ei pitkään surffata; kuume kaatoi minut sänkyyn eilen, eikä tänäänkään ollut ulos asiaa. Huomenna olisi mentävä kaupunkiin, ja viikonloppuna Helsinkiin... Armaani yskiskelee jo toista viikkoa, joten voi olla, että luonto rajoittaa herra Riikosenkin juoksuja vielä loppuviikostakin.

Viime viikonloppuna oltiin Joensuun Työväenyhdistyksen ryhmämatkalla eduskunnassa ja puoluetoimistossa. Tavattiin puheenjohtaja Heinäluoma ja puheenjohtajaehdokkaat Tuomioja ja Filatov. Lisäksi nähtiin, kun paternoster-hissistä kohoaa Veltto Virtasen pää. Ei siitä sen enempää.

Antoisin keskustelu käytiin hotellin saunassa perjantai-iltana. Satuin sinne kahdestaan erään joensuulaisen perheenisän kanssa, joka ei kuulunut meidän porukkaan vaan oli vaimonsa kanssa risteilylle menossa. Minä olin tapani mukaan kuuntelijan roolissa, kun mies kertoi taloremonteistaan ja -kaupoistaan, perheestään, työstään ja työpaikan valtasuhteista. Hän oli joutunut tilanteisiin, joissa oli pitänyt valita joko oma urakehitys tai oikeudenmukaisuus. Mies oli valinnut oikeudenmukaisuuden, ja osittain siitä syystä hän oli viimeiset 15 vuotta käynyt sadan kilometrin päässä töissä. Sanoi kuitenkin viihtyvänsä nykyisessä työssään, ja toisti vanhan kansan viisauden, että hautaan mennään yksin ilman maallisia ansioita. Suoraselkäistä puhetta viiden lapsen isältä.

Kun paljastin olleeni JTY:n matkalla eduskuntaan, kiinnostui saunatoverini ja kysyi, että näkyikö Esa Lahtelaa eduskunnassa. Kerroin, että kyllähän se siellä näkyi, piti puheenvuoronkin ylivelkaantuneiden puolesta. Mies selvästikin kuului Lahtelan yli kymmeneen tuhanteen pohjoiskarjalaiseen kannattajaan - hän kertoi käyneensä Lahteloilla kahvillakin männäviikolla. Hänellä oli vilpitön huoli, mistä löytyy Lahtelan työlle jatkaja. Sen pitäisi mielellään olla nuori, totesi mies ennen kuin poistui rappukäytävään.

En tunne Esa Lahtelaa henkilökohtaisesti. Tiedän, että Lahtela on ahkera aloitteentekijä ja kunnioittaa äänestäjiään. Tiedän, että puolueessa hän ei ole joukkuepelaajan maineessa. En tiedä, onko Lahtela laukonut kaksimielisiä vitsejä eduskunnan nuorille naisille. Hedelmöityshoitokeskustelussa Lahtelan kielenkäyttö ainakin pahoitti monen mielen. Syystäkin.

Siitä huolimatta me, joille Pohjois-Karjala on maakunnista rakkain tunnistamme varmaan itsessämme pienen Esa Lahtelan. Varmaankin myös pienen Lauri Kähkösen. Ja ne tyypit, joista Gösta Sundqvist kirjoitti lauluja ja radiokuunnelmaa (eräskin tuttu helsinkiläinen pariskunta tutustui lomareissullaan uutenavuotena Ilomantsin ainoaan homoon). Sellaiset ihmiset eivät aina halua äänestää poliittisesti korrektisti.

Toinen Pohjois-Karjalan erityispiirre on rajan läheisyys ja sitä kautta tietty slaavilainen yhteiskuntafilosofia. Täällä ei välttämättä uskota, että meillä on mitään valtaa valtakunnan asioihin, mutta omia mielipiteitä puolustetaan vaikka sitten ihan piruuttaan. Tämän takia pohjoiskarjalainen ei välitä, onko Esa Lahtela saanut mitään aloitetta läpi. Tärkeintä on, että hän on tehnyt ne.

Pohjois-Karjalan Demarinuorissa ei ainakaan ole ketään Lahtelan tyyppistä valtiomiestä. Mutta voi olla, että jos itse pääsen joskus eduskuntavaaleihin ehdolle Pohjois-Karjalassa, taivun kerkeästi kohtaamaan ihmiset vaalikentillä lahtelalaisittain, enkä puoluejohtoa puolustellen (en nimittäin usko, että tulevakaan puheenjohtaja miellyttää täkäläisiä - tämänhetkisistä ehdokkaista minua ainakaan ei vakuuta kukaan). Eri asia on, että kestäisikö minulla kantti "lahteloida" eduskunnassa.

Se kuitenkin on varmaa, että jos SDP jatkaa nykyisellä linjalla, eduskuntaryhmässä riittää totuuden torvia jatkossakin. Sosialidemokratia on sitä, että nostetaan ihmisten asiat tapetille, vaikka sitten oman uran ja maineen uhalla.

Kiitos luottamuksesta!

KIITOS teille, jotka annoitte minulle äänenne kirkolliskokous- ja hiippakuntavaaleissa! Pääsin kuudenneksi parhaalla vertailuluvulla hiippakuntavaltuustoon. Aion tehdä aloitteita mm. nuorten aikuisten työn parantamiseksi, maahanmuuttajatyön lisäämiseksi ja hiippakunnallisen ympäristöohjelman toteuttamiseksi. Näistä asioista toivon ideoita seurakuntien työntekijöiltä, luottamushenkilöiltä ja riviseurakuntalaisilta!

Uskon, että kaudesta tulee mielenkiintoinen ja opettavainen. Neljän vuoden päästä olen varmasti valmis ponnistamaan kirkolliskokoukseen asti.

Körö körö kirkolliskokoukseen

Maanantaina evankelis-luterilaisten seurakuntien luottamushenkilöt valitsevat uudet hiippakuntavaltuustot ja uuden kirkolliskokouksen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Olen ehdolla Kuopion hiippakunnan nuoret aikuiset -vaalilistalla. Vaalista tulee tiukka, mutta listamme saa todennäköisesti yhden paikan kirkolliskokoukseen ja kaksi hiippakuntavaltuustoon. En kuitenkaan uskalla ennustaa, kuka tai ketkä meistä menevät läpi.

Tiedotusvälineet ovat kivasti olleet nuorten aikuisten valtakunnallisen kampanjan tukena. Kotimaa-lehti on julkaissut nuorten ehdokkaiden mielipidekirjoituksia ja mm. Joensuun seudun Kirkkotie-seurakuntalehti laittoi kirkolliskokousvaaliuutisen yhteyteen oman uutisen listastamme. Myös Uutispäivä Demari mainosti vanhojen tuttujen demariehdokkaiden lisäksi myös meitä nuoria demareita. Olen saanut varsin hyvän vastaanoton myös kohdatessani äänestäjiä. Nuorten aktiivisuus ilahduttaa vanhoja konkareitakin.

Nuoria (18-29-vuotiaita) pääsi edellisissä vaaleissa kirkolliskokoukseen kolme, sitä edellisissä ei yhtään. Nuorten äänen puuttuminen on kirkolle yhtä suuri ongelma kuin SDP:lle, joka Helsingin Sanomien toissapäivänä julkistaman gallupin mukaan on menettänyt neljässä vuodessa lähes viisi prosenttia nuorisokannatuksestaan. Uutispäivä Demarin päätoimittaja Juha Peltonen vihjailee - Lipposta lainatakseni - kaunaisesti päätoimittajan palstallaan tänään, että huono nuorisosuosio johtuu nuorisoliitosta, joka on yhtä kalkkeutunut kuin ukkopuolue. Ehkä niin. Puolueen pää-äänenkannattajalta odottaisi kuitenkin kannustavampaa asennoitumista liikkeen tulevaisuuden toivoihin.

SDP on mielestäni hyvin ajassa kiinni, mutta kirkko on siitä 40 vuotta jäljessä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että kirkon päättäjät ovat olleet nuoria keskimäärin 40 vuotta sitten. Harva heistä ymmärtää tämän päivän nuoria, ja vielä harvempi tämän päivän nuorista ymmärtää kirkkoa. Se on erittäin surullista, sillä kirkko voisi olla myös heille turvapaikka turvattomassa maailmassa, toivon valaja toivottomilta tuntuvissa tilanteissa ja rakkauden lähde rakkaudenjanoisille. Voisi olla, jos nuoret nykymuodoissaan vain kelpaisivat kirkolle.

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan nuorten aikuisten kirkosta eroamiset johtuvat paljolti hyvin käytännöllisistä syistä. Ei haluta maksaa veroa kirkolle, jota ei henkilökohtaisesti tarvita. Tässä asenteessa kuvastuu aikamme yltäkylläisyys ja itsekeskeisyys. Tulevaisuudessa joudumme kuitenkin elämään tiukempia aikoja; silloin yhteisvastuuta jälleen kysytään.

Kirkko havittelee parhaillaan johtotähden asemaa ilmastonmuutokseen vastaamisessa. Kirkon käsitys luonnosta luomakuntana, Jumalan luomana ja pyhänä, on tarpeellinen haitallisten ajatusmalliemme poistamiseksi. Raamatussa myös aineellisen todellisuuden toisarvoisuus tehdään selväksi. Teollistumisen myötä ihminen on joutunut "mammonan" valtaan, ja kirkko tarjoaa vapautusta näistä kahleista. Samalla asialla ovat toki monet muutkin uskontokunnat, mutta minua perinteinen kansankirkko puhuttelee kaikkein eniten.

Tavoitteeni siis ovat vahva ja läsnäoleva kirkko ja kestävän kehityksen hiippakunta. Niiden rakentaminen olisi helpointa luottamuselimistä käsin, mutta työ jatkuu, vaikka tällä kertaa jäisin rannalle.

Pohjois-Karjalan Demarinuoret: Kuntiin energiaohjelmat

Pohjois-Karjalan edistyksellistä energiapolitiikkaa on kuntatasolla tuettava määrätietoisesti. Pohjois-Karjalan Demarinuoret esittää, että maakunnan jokaisessa kunnassa laaditaan valtuustokaudelle 2009-2012 ilmasto- ja energiaohjelma, jonka avulla eri hallinnonalat pystyvät sekä vähentämään omaa energiankäyttöään että tukemaan kuntalaisten hankkeita paikallisesti kestävään kehitykseen siirtymiseksi.

- Maakunnan menestys bioenergia-alalla vaatii, että oma kulutus ei vähennä vientimahdollisuuksia, toteaa Pohjois-Karjalan Demarinuorten puheenjohtaja Hermanni Riikonen. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto julkaisi viime vuonna Bioenergiaohjelma 2015 -suunnitelman, jonka mukaan kokonaisenergiankulutus maakunnassa kääntyy laskuun vuoteen 2010 mennessä ja sähkönkäytön kasvu taittuu viimeistään 2015.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö maakunnassa on ollut laskusuunnassa 90-luvulta saakka. Bioenergiaohjelma 2015:n tavoitteena on vähentää käyttöä edelleen 25 prosenttia vuoden 2004 tasosta vuoteen 2010 mennessä ja 40 prosenttia vuoteen 2015 mennessä.

- Tavoiteet on mitoitettu realistisesti, mutta ne eivät toteudu, elleivät kunnat ole valmiit sitoutumaan niihin, Riikonen arvioi. Monivuotisten energiaohjelmien avulla kertaluonteiset energiansäästökulut voitaisiin sovittaa kuntien talouteen joustavasti.

Pohjois-Karjalan Demarinuorten mielestä on valitettavaa, että maan hallituksen politiikka rajoittaa yksityisen sektorin investointeja esimerkiksi biokaasuun ja pientalojen lämmitysjärjestelmien vaihtoon. Kunnallisten ilmasto- ja energiaohjelmien puitteissa voitaisiin kuitenkin esimerkiksi siirtyä öljystä pelletteihin julkisten tilojen lämmityksessä ja asentaa aurinkopaneeleja kouluihin ja päiväkoteihin.

- Näin paitsi pienennettäisiin pitkän aikavälin julkisia menoja myös toimittaisiin esimerkkinä kuntalaisille, Riikonen summaa ohjelmien hyödyt.

"Joka on ollut sodassa, ei toivo sotaa"

Tänä päivänä niin nuoret kuin vanhat ravaavat tuhlaamassa opintotukeansa, palkkaansa ja eläkkeitään hetken hurmaan ja turhuuden markkinoille, ja yksinäisyydessään itkevät elämän merkityksettömyyttä. Heidän kannattaisi haastatella meidän mummoa.



– En ymmärrä mitä varten täytyy sotia! Samanlaisia Jumalan lapsia olemme kaikki. Jos sotavarustelurahat pistettäisiin köyhien hyväksi, ajatelkaa montako ihmistä olisi voitu auttaa pois kurjuudesta? päivittelee Pelagea Hämäläinen, joka syntyi Venäjän Karjalassa ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1918. Hänen isänsä oli vastikään palannut rintamalta.
– Siskoni ja veljeni eivät tunteneet isää eivätkä päästäneet häntä sisään. "Minä olen teidän isä", isä yritti vakuuttaa, mutta lapset vastasivat vain: "Meidän isä on sodassa", Hämäläinen naurahtaa. Hänellä oli rauhallinen lapsuus Äänisen rannalla, josta jäi paljon onnellisia muistoja.

Entä Stalinin vainot? Olivatko ne rauhantyötä?
– Niissä ei ollut rauhasta tietoakaan, Hämäläinen puuskahtaa. – Se oli niin kurjaa aikaa, ettei sitä toivoisi kenellekään. Illalla saattoi tulla miehiä ja sanoa "tarvitsemme tämän talon". Kaikki ketkä olivat vähänkin rikkaita, vietiin pois. Ja kaikki papit hävitettiin, en tiedä minne, heistä ei koskaan kuultu myöhemmin. Sitten hävitettiin kirkko. Kun viranomaiset kuulivat, että kyläläiset jatkoivat jumalanpalvelusten pitoa tsasounassa, tsasounakin hävitettiin. Mekin pelkäsimme äidin suomalaisen syntyperän vuoksi.

Hämäläinen itse on toisen maailmansodan kokenut veteraani. Hän tapasi miehensä Kauko Hämäläisen työskennellessään Suomen armeijan varusvarastolla Petroskoissa. Sota ei silti ollut Hämäläiselle miellyttävää aikaa. – Aina kun muistelee sotaa, tulee alakuloinen ja surkea olo, Hämäläinen sanoo ja kertoo ikävien muistojen palautuvan mieleen uudelleen ja uudelleen.
– Teidän sukupolvi ei osaa kuvitellakaan sitä pahaa, mitä olen saanut nähdä. Pahinta oli katsella ihmisiä, joilla oli jalka poikki tai muita vammoja. Oikein sydämeen sattui. Kuinka paljon ihmisiä silvottiin ilman omaa syytään.
Vuoden 1944 rauha otettiin Hämäläisen mukaan vastaan iloisella mielellä: – Vaikka kovat korvaukset jouduttiin maksamaan, niin kansa oli iloinen, että saatiin rauha eikä enää tarvinnut sotia. Ei varmasti sellainen, joka on ollut sodassa toivo sotaa. Sellainen ihminen tietää, ettei sotia pitäisi olla.

Mitä rauha Hämäläiselle tänä päivänä merkitsee?
– Se merkitsee kaikkea! Rauha on ihmiselle kaikkein tärkein maailmassa. Se tarkoittaa, että ihmisellä on hyvä tahto, että he kohtelevat toisiaan rakkaudella ja ymmärryksellä, eikä tarvitse olla vihollisia kenenkään kanssa.

Hämäläiselle on ilo nähdä, että nuoret tekevät työtä rauhan eteen.
– On ihana asia, että nuoret innostuvat tällaisesta hyvästä työstä, hän kiittää ja lähettää changemakereille terveiset: – Tehkää hyvää toinen toisillenne ja rakentakaa parempaa maailmaa. Teidän sukupolvella on kova homma. Minä olen jo niin vanha, etten voi paljoa auttaa, mutta jatkakaa toinen toistanne tukien ja Jumalan armoon luottaen, niin kaikki käy hyvin.

Artikkeli kuuluu Changemakerin Rauha-teeman taustapaperiin, joka julkaistaan CM-viikonlopussa 2.2.2008.

Tärkeät tärkeilemättömät

Tutustuin tänään Joensuun Työväenyhdistykseen oikeastaan ensimmäistä kertaa. Siellä oli kunnallisvaaliehdokkaiden rekrytointitilaisuus, jossa keskeiset paikallispoliitikot ja Maria Guzenina-Richardson esiintyivät. Ilokseni en ollut tilaisuuden ainoa nuori, enkä myöskään ainoa fiksu.

Toki tämmöisissä tapahtumissa pitää ymmärtää, että kaikki ei välttämättä ole sitä miltä sen halutaan näyttävän. "Rakkaus vaikuttamiseen" on kaunis ilmaus vallanhimolle, ja "asioihin perehtyminen" ei puolueorganisaatiossa välttämättä viittaa puolueettoman tutkimustiedon omaksumiseen. Politiikan mielipahaa aiheuttavia puolia ei tänään markkinoitu. Mutta sitä mitä markkinoitiin, markkinoitiin mielestäni vilpittömästi.

Guzenina-Richardson aloitti päivän otsikolla "Miten minusta tuli vaikuttaja?". Näin hänen esiintymistään nyt toista kertaa, ja täytyy edelleen todeta, että juuri sellaista mukaansatempaavuutta liike nyt tarvitsee. Meillä on aate, jollaisesta ei tarvitse anteeksipyydellen puhua. Guzenina-Richardson loi herätyssaarnaajan elkein elävää uskoa sosialidemokratiaan. Rouva edessäni kääntyi puoleeni ja kuiskasi: "hänestä tulee vielä presidentti". Saa nähdä. Sydämeni yhtyy Guzenina-Richardsonin ajatukseen - Dostojevskinkin jossain muodossa mainitsemaan - että jos ei pyri hyvään, aiheuttaa pahaa. Vaarallinen lause: ovathan hyvään pyrkivät maailmanhistoriassa tehneet selvästi enemmän ja hirveämpiä tekoja kuin pahantahtoiset.

Guzenina-Richardson totesi myös hyvin jämäkästi, että politiikkaan ei kannata lähteä siksi, että haluaa tehdä naapurit kateellisiksi. "Minäpä olen teknisen lautakunnan varajäsen, hähhää." :D En tiedä, mikä on yleisin motiivi lähteä politiikkaan. Haluan uskoa, että se on jonkinlainen jalo velvollisuudentunto, mutta eiköhän jokaisella ole jollakin tavalla myös oma lehmä ojassa. Kutsuttakoon sitä ilkeästi pätemisen tarpeeksi tai lempeästi haluksi tulla rakastetuksi.

Päivän rakastettavin puhuja ei minulle suinkaan ollut Guzenina-Richardson, vaan Mäkisalo-Ropponen. Elikkä naapurin Merja. Hän kertoi lautakuntatyöstä, ja omasta tehtävästään koulutuslautakunnan puheenjohtajana. Olen kuvitellut, että vain nuoret jaksavat uhrata aikaansa ilmaiseksi järjestötoiminnalle, ja vanhemmat vaativat työstään asianmukaisen korvauksen. Tai ainakin kaikki paitsi meidän äiti. Mäkisalo-Ropponen romutti kuvitelmani. Pätevät ja työmarkkinoilla kilpailukykyisetkin ihmiset voivat olla vapaaehtoistyömyyriä. Sellaiset ihmiset ovat kunnallisdemokratian kulmakivi.

Myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Eskelinen teki minuun hyvän vaikutuksen. Minulla on ollut ennakkoluuloja johtavaan asemaan päässeistä demarimiehistä. Jotkut ovat vahvistaneet näitä ennakkoluuloja, mutta Eskelinen ei kuulu heihin. Hänessä on jotakin itäsuomalaisuuden hienoimmista piirteistä, tervettä tärkeilemättömyyttä, joka kertoo hyvästä itsetunnosta ja elämän opettamasta suhteellisuudentajusta. Tai en minä tiedä, voihan kyseessä olla älykkään psykopaatin taidokas naamiokin. Mutta en kyllä itse näe perusteita sellaiselle diagnoosille.

Itseni kyllä diagnosoin mielelläni joensuulaiseksi sosialidemokraatiksi, vaikka joissakin odotuksissa jouduin tänään myös pettymään. Erityisesti kaipaisin realistisia käsityksiä siitä, millaisia reunaehtoja ilmastonmuutos asettaa tämän päivän päätöksille. Täällä Reuna-Suomessa valitettavasti tullaan tässäkin asiassa vähän jälkijunassa. Ehkäpä asiaan on suhtauduttava niin, että minua "tulevien sukupolvien" edustajana tarvitaan niissä pöydissä, joissa strategiat laaditaan ja vaikeat päätökset tehdään.

Mielellään siellä muitakin nuoria näkisi. Vähintään ne, jotka tänään Työväentalolla istuivat.